Hyödyttömin kaikista päivistä on se, jonka aikana et naura kertaakaan
- Sebastian R. N. Champort-

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Rippikakku ystävän tyttärelle

Toiveena oli sydämen muotoinen kakku sekä limenvihreitä kukkia. Täytteenä mansikka-ja persikkamousset. Kakku on täysin laktoositon.





Rakkauden täyttämät häät on nyt juhlittu...

Elämäni ensimmäiset hääkakut on nyt tehty yhteistyössä morsiammen siskon kanssa.
Minun osuuteni oli kermat ja koristeet. Perjantai iltana pääsin koristelemaan valmiiksi täytetyt kakut. Sään jumalat eivät olleet puolellamme. Lämmintä vanhassa laitoskeittiössä oli arviolta pitkästi yli 30! Yritimme vatkata kermaa jääkylmissä astioissa, mutta siitä huolimatta kahdesta purkista ei koskaan tullut vettä sakeampaa. Pursottaminen tapahtui noin desilitran erissä ja tulikuumat hikoavat jännityskämmenet saivat silti aikaan valuvan tuloksen. Avuksi otettiin myös vaniljakreemi, joka ehkä pelasti koko operaation.

Tästä projektista opin varmasti enemmän kuin mistään aikaisemmista. Mm. kukkien kantojen leikkaamisesta vielä lyhyemmiksi sekä reunakerman tärkeydestä. Suurien kakkujen liikuttelu ja siirtäminen oli saanut reunaan "rakoja", joita ei vielä illalla näkynyt. Jos reuna olisi ollut kunnolla valkoinen, ei raot olisi pistäneet niin silmään. Hätä kerman pysymisestä sai jotenkin aikaan lievän paniikin ja perusteet unohtuivat... Kaikki kyllä vannoivat, että eivät ajatelleet kakkujen reunoja... Onneksi kakut oli pian leikattu ja nautittu :)







Morsiammen & sulhasen kakku









maanantai 25. heinäkuuta 2011

Maailman paras porkkanapiirakka

Tämän täytyy olla maailman parasta porkkanapiirakkaa! :D




Ohjeen alkuperää en tiedä. Se on raapustettuna vanhalla paperilapulla. Laitan ohjeen tänne muistiksi itsellekin :D

Pohja:
5 munaa
5 dl sokeria
200 g sulatettua margariinia
6 dl porkkanaraastetta
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
(100 g pähkinärouhetta)

Täyte:
200 g sulatejuustoa
100 g voita
300-350 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Päälle:
Manteli-pähkinä tai suklaarouhetta

*vaahdota sokeri ja munat kovaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu margariini sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet, pähkinärouhe ja porkkanaraaste. Levitä uunipellille ja paista 175-200 asteessa 20-30 minuuttia uunista riipppuen. Jäähdytä ja valmista täyte täysin jäähtyneen pohjan päälle. Sekoita täytteen aineet kulhossa ja vatkaa sähkövatkaimella sileäksi ja kuohkeaksi. Levitä pohjan päälle ja koristele rouheella. NAUTI! (älä vain laske kaloreita!)




torstai 21. heinäkuuta 2011

Ruusutehdas on käynnistynyt

Miljoona, miljoona, miljoona ruusua... Tuoksua, tuoksua, tuoksua rakkauden...


Ruusujen teko on aina yhtä mielenkiintoinen projekti. Kaikki luettu, katseltu ja aikaisemmin opittu pitäisi yhdistää omissa käsissä ehkä kauneimmaksi kukaksi päällä maan...


Ja aina vain haluisi oppia enemmän ja enemmän... Terälehdet entistäkin ohuemmiksi ja oikeamman muotoisiksi. Jokainen sormen liike tuntuu vaikuttavan lopulliseen muotoon. Kahta samanlaista en ole vielä onnistunut tekemään. Vaikka ei ne aidotkaan taida olla keskenään identtisiä?


tiistai 19. heinäkuuta 2011

Mansikkainen kääretorttu

Vapaapäivän kunniaksi iltakahville kääretorttua. Välissä tietysti mansikkaa sekä mascarponejuuston, rahkan ja tuorejuuston jämät.

"Testivoittaja" kääretortun pohja:

*4 munaa
* 1 dl sokeria
* 3/4 dl vehnäjauhoja
*3/4 dl perunajauhoja
* 1 tl leivinjauhetta
* 1 tl vaniljasokeria



Kokeilin tortun päälle mansikanmakuista Odensenin marsipaania...


 kukkasia


Kamerasta löytyi ihana toiminto... <3





sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Onnea 5-Vuotiaalle!

Tässä valmis Hevisaurus kakku. En tiedä, mitä hommasin kameran kanssa, mutta yhtään kokonaista kuvaa ei kakusta nyt tullut :D

Onnea vielä kerran pieni mies!






perjantai 15. heinäkuuta 2011

Syntymäpäiväyllätys

Tällainen kukkaiskakku jatkaa kesän teemaa. Kakku meni yllätykseksi syntymäpäiväsankarille miehensä toimesta!
ONNEA!


Vaihteluksi sinistä ja vihreää...






sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Hevisauruksen tyttöystävä


Aivan pakko oli tehdä dinosta vielä tyttöjen versio :D
Nämä hahmojen tekemiset kiehtoo aina vain enemmän ja enemmän. Nyt on kokonaista kolme tehtynä ja mielikuvitus surraa uusia ideoita...Marsipaanien jämäpalat odottaa...

Pusuhuulet ja säihkysilmät. Niistä on tytöt tehty!










Hevisaurus heittäytyy kesälomille


Ystävän pojan 5-vuotis kakkuun pyydettiin Hevisaurusta. Tutkin kuvia aiheesta ja päädyin tällaiseen ratkaisuun. Mallia katsoin myös FantasIINA:n ihanista sauruksista ja muuttelin sitten vähän "hevimpään" suuntaan!





Takana näkyy nurkkaan heitetty nahkatakki...


Taidan laittaa mukaan vielä rantaleluja...



lauantai 9. heinäkuuta 2011

Hääkakkua testailemassa...


Tässä pieni 20 cm halkaisijan koekakku. Tarkoituksena oli vain testata koristeiden järjestystä ja värejä. Pikkuhiljaa alkaa hahmottua lopullinen malli!  Näin pieneen kakkuun tuntuu ehkä liian suurelta määrältä kaikki namä koristeet. Oikeat kakut ovat sitten paljon suurempia. Kakut tulevat telineeseen, joten ajattelin, että toispuoleisuus näyttäisi kivalta...

Toiveena oli pieniä gerberoita, "oksia" ja limenvihreitä lehtiä. Ruusun keksin eilen lisätä ihan itse :) Yllättäen se on vaaleanpunainen :D

Kuvia on useampia, jotta morsian voi antaa lopullisen palautteen ja ehditään tehdä korjauksia!

(Kerma ei jää sitten ryttyyn lopullisessa versiossa :D)


Tässä kuvia katsellessa ajattelin, että lopullisiin kakkuihin voisi siirtää koristeet vieläkin reunemmalle...




Helmillä vai ilman??? Kas siinä pulma!


Hempeää unelmaa... Ihan must!





Häitä edeltäväksi päiväksi tilauksessa kylmää säätä. Tämä pursotus tykkäsi kyttyrää +29 asteisessa keittiössä...



Sisältä näyttää tältä...



Perinteinen mansikkakakku rippijuhliin


Ystäväni vanhin poika pääsee huomenna ripiltä. Toivomuksena oli perinteinen mansikkakakku.


Ensimmäisessä välissä mansikkamousse ja mansikan palat


Toisessa välissä rahkakermaa ja mansikanpaloja









sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Aprikoosi valkosuklaa-lime kääretorttu

En edes muista, milloin viimeksi olen tehnyt kääretorttua. Nyt halusin leipoa jotakin pikaista ja testata tuliaisiksi saamaani Odensenin maku-marsipaania.

Kääretortun sisällä on aprikoosihilloa ja valkosuklaa-lime rahkaa vatkatun flora-vispin kanssa. Omasta mielestä todella sopiva yhdistelmä. Eikä yhtään liian makea, vaikka siltä voisi äkkiä kuulostaa!



Kukat marsipaania ja vaahtokarkkimassaa. Lehdet marsipaania.


Kaulitsin marsipaanin niin ohueksi kuin sain. Vaalensin väriä pienella palalla valkoista sokerimassaa. Päärynän makuinen marsipaani maistuu ihanalle...